Löysin pakastimesta pienen rasian aikaisemmin kypsentämiäni marinoituja possunlihasuikaleita. Laitoin ne kattilaan ja lisäsin vettä ja laitoin sinne riisit kiehumaan.Mausteeksi laitoin suolaa, paprikajauhetta ja jalapeno maustetta.Tämän jalapenon olin joskus ostanut ja nyt keksin kokeilla sitä tähän risottoon, varmaankin ensimmäistä kertaa. Riisiä sekoittaessa nuuskin ympärilleni, että jokin täällä lemuaa.Ruokani ollessa valmista, mieheni tuli ulkoa ja sanoi ensimmäiseksi, että mikä täällä haisee.Aloin miettimään hajun syytä, sillä olimme käyneet kauppareissulla. Olin ostanut uudet kumisaappaat, halvat verkkahousut ja siinä lähellä olivat laatikollinen ilmaiseksi saatuja kosteuspyyhkeitä. Nenäni kiersi tavarasta toiseen, enkä selvittänyt hajun syytä.
Söimme risottoa ja mielestäni se oli hyvää. Emme ole vielä oireilleet. Mietimme vielä sitäkin, että olisiko riisit pitänyt huuhdella ensin, mutta niin ei ollut ohjeessa, joka oli riisipussin kyljessä.
Sen illan aikana asunnon tuuletus jatkui moneen kertaan.Ennen nukkumaan menoa vielä mietittiin, että olisiko jokin sähköinen laite käryämässä ja mitäs sitten, kun olemme unessa?
Pohtimista riitti: Jospa siellä thaimaassa kokataan ulkona tai jossain harvassa talossa, että ei hajusta tarvitse välittää. Itse en taida sitä maustetta enää käyttää, ehkä mökillä ulkona, jossa voin jotain kokata.
Risottoa on vielä jääkaapissa ja itselleni saan sen lämmittää ja laittaa samalla ikkunat kunnolla auki. En usko thai jasmin riisin outoon tuoksuun, vaan JALAPENO nimiseen mausteeseen. Onko muilla samankaltaisia kokemuksia?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti