Noin 13-vuotiaana pyörryin ensimmäistä kertaa. Siihen aikaan ei ollut paljon huveja, ei ollut juuri muuta, kuin paljon töitä, joihin kaikki osallistuivat. Menimme yhteen taloon, jossa oli maamiesseuran tupailta. Siellä oli paljon väkeä. Pääsimme katsomaan rainakuvia, jotka olivat erikoista siihen aikaan. Siinä seisoessani ahtaasti ihmisten parissa minulta meni taju. Heräsin siihen, kun silloinen miesopettajani oli raahaamassa minua ison talon yhteen kamariin, joka sattui olemaan talon poikamiehen nukkumapaikka.
En muista siitä enempää, kuin että menimme sitten myöhemmin porukalla jalkaisin yli kaksi kilometriä, jolloin olin kotona. Siinä porukassa oli veljiäni ja naapurin nuoria.
Sinä samana päivänä olin ollut huonolla syönnillä koko päivän, sillä olin huomannut olevani liian lihava ja tiedossa oli, että pitäisi syödä vähemmän.Jälkeen päin minua kiusattiin siitä poikamiehen sängyssä makaamisesta.
Tämä harmaahiuksinen entinen poikamies oli äskettäin ihan samassa yleisötapahtumassa. Katseemme kohtasivat, mutta kumpikaan ei puhunut mitään. Jäi arvoitukseksi, tunsiko hän enää minua. Sen jälkeen muistot valtasivat mieleni pitkäksi aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti