Olin lapsuudesta nuoruusikään asti elänyt koirien kanssa. Kotona oli aina koiria, ne kuuluivat perheeseen. Sitten myöhemmin sain työpaikan ravitsemusliikkeessä.Kerran illalla sattui tapaus, joka on jäänyt mieleeni.
Sinä iltana viimeisin työtehtäväni oli käydä pesemässä iso lihamylly, jota oli päivällä käytetty. Astelin monet portaat alakertaan ja monta mutkaa lihamyllyn luo. Irrotin myllyn osat erilleen ja huokasin helpotuksesta, sillä kohta pääsisin taas pois työpaikalta rankan päivän jälkeen. Ihan yhtäkkiä vieressäni seisoi iso saksanpaimenkoira. Olin nähnyt koiran ennenkin ulkona isäntänsä kanssa vapaalla juosten. Tiesin kuinka koiran ruokavalioon kuului päivittäin annettu jauheliha-annos. Koira nuuski lihan hajua ja tuli lähemmäksi minua. Sitten annoin koiralle käskyn:" Mene pois", sillä olinhan ennenkin koirille puhunut.
Tilanne muuttui pelottavaksi, kun koira näytti hampaansa ja murisi. Olimme kahdestaan, minä ja iso koira. Toiset työkaverit olivat kaukana ja koiran isäntä myös. Isäntä asui saman talon yläkerrassa ja koira oli päässyt livahtamaan kellariin minun luo. Tilanne oli tosi pelottava. Ei auttanut muu, kuin jatkaa lihamyllyn pesua ja olla välittämättä koirasta. Sitten viimein koira kyllästyi ja lähti juoksemaan tulosuuntaansa.
Tätä samaa työtä jouduin tekemään useat vuodet. Sain tehdä sen työni yksin. Luultavasti kokemukseni meni koiran isännän tietoon ja siten koirasta pidettiin parempaa huolta. Tämä kokemus säikäytti minut niin pahasti, etten vieläkään luota vieraisiin koiriin, vaikka ne olisivat isäntänsä talutushihnassa.
Olen ennen tykännyt koirista, mutta en ole vielä itselleni hankkinut, vaikka nyt olisi siihen aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti