Olen tavannut näinä aikoina entisiä tuttujani, joista nykyään käytetään nimitystä ystävät.On vaihdettu pikaisesti kuulumisia ja annettu sähköpostiosoitteita puolin ja toisin. Sitten on kirjoiteltu muutaman kerran ja siihen se on jäänyt. Näin se näyttää olevan. Elämän varrelle mahtuu monia hyviäkin ihmissuhteita ja sinne ne jäävät polun varteen.Olen miettinyt, että pitääkö kaikki entiset tutut raahata mukana loppuun asti, tervehtien ja haastatellen vai onko hyvä olla tuntematta? Näinkö ajattelee myös se entinen tuttava?
Nyt asuessani toisella paikkakunnalla jo pitemmän aikaa, on tullut paljon uusia tuttavia ja ystäviä. Kymmenen vuotta taaksepäin entisellä asuinpaikkakunnalla tuli vastaan tuttuja tätejä ja ukkoja ja nykyään mummoja ja vaareja. Tunnen itseni nuoremmaksi, ennenkuin katson peiliin.
Eräs tuntemani henkilö, joka on asunut melkein ikänsä laitoksessa, katsoi peiliin ja sanoi, että tuo en ole minä, en varmasti ja ikäänkuin vihastui. Hän ajatteli varmaan, että peili on jokin muu, kuin peili.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti