Mielessäni on pyörinyt ne parhaat juhannukset, jotka elin lapsuudessani. Juhannus aattona, kun siivoukset oli tehty, niin me lapset menimme metsään. Pojat kaatoivat nuoria koivuja portaan eteen ja minä katkoin käsin haavan ja koivun oksia. Niitä vein sisälle ja porstuaan, jonka läpi kuljettiin sisälle. Kukkivia pihlajan oksia laitoin maitotonkkaan. Vielä riivin haavanlehtiä lattialle. Näin saatiin juhannustunnelma. Aattoiltana saunan jälkeen menimme naapurin lasten kanssa ulos pelaamaan sulkapalloa. Pelasimme seuraavan vuorokauden puolelle asti ja kaikilla oli hauskaa. Samaan aikaan äiti keitti punaista heraa ulkona, jota sanotaan myös juustokeitoksi. Keittämiseen meni aikaa ainakin kahdeksan tuntia ja tämä tapa oli äidille parasta juhannuksen viettoa. Hellana toimi pyykinpesupaikka, jota sanottiin piisiksi. Se oli tehty kivistä ja päällä oli muistaakseni jokin vanha rautainen hellankansi. Siinä poltettiin puita. Savu karkotti samalla enimmät sääsket. Hera valmistui mustassa hyvin pestyssä rautapadassa. Samaa pataa käytettiin kesäisin myös pyykkipatana.
Valmis punainen hera laitettiin maitotonkkaan ja jäähdytettiin vesisaavissa. Saaviin otettiin kaivosta vettä ja vaihdettiin uusi vesi niin monta kertaa, että hera saatiin jäähtymään.
Sitten heratonkka laitettiin paksun narun nokassa kaivoon, jossa se pysyi viileänä.
Juhannuksen aikaan meillä kaikilla oli hienoja hetkiä, kun saimme mennä lautasten, lusikoiden ja kauhan kanssa kaivolle. Siinä sitten istuimme puisen kaivon kannen reunalla ja söimme ulkona heraa. Niin teimme montakin kertaa päivässä ja monena päivänä. Silloin ei ollut pakasteita, eikä jääkaappeja, joten suurikin määrä piti saada syödyksi, ettei päässyt vanhenemaan.
Juhannuksena oli myös korillinen limsaa, äidin tekemiä munkkeja ja simaa. Näillä herkuilla pärjäsimme, emmekä osanneet enempää toivoa ja kaikilla oli hyvä mieli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti